Ennen matkaa

Passi ja viisumi

Voimassa oleva ulkomaanpassi vaaditaan kaikkiin matkakohteisiimme. Ns. Schengen-sopimuksen piiriin kuuluviin maihin (mm. Kreikka, Italia, Saksa) matkustettaessa riittää, jos mukana on passin sijaan poliisin antama virallinen EU-standardin mukainen henkilöllisyystodistus.

Israelin ja Turkin viranomaiset vaativat, että matkustajan passi on voimassa vielä kuusi (6) kuukautta matkan päättymisen jälkeen. Jordanian ryhmäviisumia varten riittää erikseen pyydettävien passitietojen antaminen etukäteen Toiviomatkoille.

Huom! Lapsilla on oltava oma henkilökohtainen passi.

Rokotukset

Ajankohtaista tietoa rokotustarpeesta saa mm. rokotus- ja terveyskeskuksista. Yleisesti suositellaan, että polio- ja jäykkäkouristusrokotukset olisivat voimassa. Lisätietoa www.rokote.fi

Matkavakuutus

Toiviomatkat suosittelee matkavakuutuksen ottamista mahdollisen äkillisen sairastumisen tai tapaturman varalta, sillä ulkomailla hoitokulut ovat usein hyvin kalliit. Vakuutuksen on hyvä sisältää peruutusturva siltä varalta, että matkan joutuu viime hetkellä perumaan sairastumisen tai muun yllättävän tapahtuman vuoksi.

Aikaero

Lentoaikatauluissa on paikallisajat. Israelissa, Jordaniassa, Turkissa ja Kreikassa on sama aika kuin Suomessa. Israelissa kesäaikaan siirtymisen ajankohta päätetään joka vuosi erikseen. Saksan, Kroatian, Italian ja Maltan aika on tunnin Suomen ajasta jäljessä.

Valuutta

Kätevimpänä matkavaluuttana suosittelemme mukaan otettavaksi kaikkiin Toiviomatkojen kohteisiin euroja pieninä seteleinä.

Vaatetus

Välimeren maissa sateita esiintyy pääasiassa marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana. Tuolloin sateisina päivinä ja varsinkin illalla ja yöllä lämpötila voi laskea jopa lähelle nollaa ja korkeammilla seuduilla voi tulla joskus lumikuuroja. Aina on syytä kuitenkin varautua lämpimän aurinkoiseen säähän ja siihen, että korkealta paistava aurinko sekä häikäisee että helposti polttaa tottumattoman ihon. Varsinaisina kesäkuukausina iho on erittäin suuressa vaarassa. Aurinkolasit ja hellehattu ovat välttämättömiä varusteita. Koska kiertomatkoillakin aina välillä tarjoutuu tilaisuus uintiin, on syytä ottaa uimapuku mukaan. Jotta vaihtelevissa sääoloissa (erityisesti kevätkuukausina) olisi helppo mukautua vallitseviin tilanteisiin, suosittelemme kevyttä ja helppohoitoista asukokonaisuutta, johon on helppo lisätä lämpimiä vaatekappaleita.

Erityisen tärkeät ovat mukavat jalkineet, joihin on jo ennen matkaa ehtinyt tottua. Hiertävät sandaalit voivat muodostua kiusankappaleiksi. Mitään juhlavaa asua ei Toiviomatkojen matkaohjelmiin liittyvissä tilaisuuksissa edellytetä, mutta luostareihin ja kirkkoihin ei tulisi mennä kevyessä aurinkoasussa, kuten shortseissa tai paljain hartioin. Naisilla ei myöskään saa luostareissa olla housupukua.

Sähkövirta

Jännite kaikissa Toiviomatkojen käyttämissä hotelleissa eri matkakohteissa on 220 V. Mikäli pistorasia ei ole Suomessa käytössä olevien standardien mukainen, hotelleista saa yleensä lainata sopivaa yhdysjohtoa.

Lentoliput

Toiviomatkat lähettää matkustajille noin 10 päivää ennen matkan alkua tulosteen lentoyhtiön sähköisestä lentolipusta, joka esitetään yhdessä passin kanssa lentoaseman lähtöselvityksessä. 

Helsinki-Vantaan lentokenttähotellit

Kun lähdet Toiviomatkojen matkalle, voimme varata Sinulle majoituksen matkaa edeltäväksi yöksi tai matkan jälkeiseksi yöksi lentokentän tuntumassa sijaitsevasta hotellista. Esim. hotelli Pilotin hinnat sisältävät buffetaamiaisen, iltasaunan, auton paikoituksen ilmaiseksi viikon ajaksi tai kuljetukset lentoaseman ja hotellin välillä erillisen aikataulun mukaisesti.

Lähtöselvitys Helsinki-Vantaan lentoasemalla

Lentoaseman lähtöselvityksessä tulee olla viimeistään 1 t 30 min ennen koneen lähtöaikaa. Lentoasemalla on kaksi terminaalia; T1 ja T2. Lähtöselvitysterminaali määräytyy lentoyhtiön mukaan. Finnairin lentojen lähtöselvitys on terminaalissa T2. Muiden reittilentoyhtiöiden selvitys on joko terminaalissa T1 tai T2. Tieto lentoyhtiön käyttämästä terminaalista on matkustajalle lähetettävässä matkadokumentissa (tuloste sähköisestä lentolipusta). Selvityksessä luovutetaan matkalaukut kuljetettaviksi koneen matkatavaratiloissa. Lentoaseman lähtöselvitysauloissa on automaatteja, joilla lähtöselvityksen teko sujuu nopeasti. Finnairin lentojen lähtöselvityksen voi tehdä myös etukäteen verkossa www.finnair.fi. Koneen ruumassa kuljetettavan matkatavaran enimmäismäärä/matkustaja on vain yksi laukku, jonka enimmäispaino on 23 kg. Sisälle koneen matkustamoon saa ottaa vain yhden käsimatkatavaran, jonka enimmäismitat ovat 56 x 45 x 25 cm ja enimmäispaino 8 kg. Käsimatkatavara tarkastetaan siirryttäessä odotushalliin, mistä päästään koneeseen ilmoitustaululla ilmoitettavan portin kautta.

HUOM! Lentokoneen matkustamossa kuljetettavista nesteistä on annettu turvallisuusmääräyksiä. Matkustaja saa ottaa koneeseen käsimatkatavarana nesteitä enintään 100 ml:n kokoisissa pakkauksissa, jotka on sijoitettu enintään 1 litran kokoiseen läpinäkyvään, uudelleensuljettavaan muovipussiin, joka on esitettävä turvallisuustarkastuksessa. Lisää tietoja ja ohjeita Internet-osoitteessa www.finavia.fi

Soita asiakaspalveluumme p. 09 565 7170 tai vieraile toimistollamme.

Olemme avoinna klo 08.30-16.30 maanantaista perjantaihin.

Toiviomatkat Oy

Toiviomatkat on 1976 perustettu yksityinen matkatoimisto, jonka päätoimipiste on Helsingissä.

Toiminta-ajatuksena on järjestää hyvin suunniteltuja, laadukkaita kiertomatkoja Raamatun maihin. Kaikki kohteemme ovat historiallisesti merkittäviä matkakohteita. Räätälöimme matkat ryhmille toiveiden mukaan.