Retket Israelissa

Israelissa ja Jordaniassa tehtävät retket

 

Retket matkakohteiden nähtävyyksille eivät sisälly matkan perushintaan. Retket voi ostaa etukäteen yhtenä pakettina tai yksitellen perillä matkakohteessa oppaalta retkiohjelmassa mainittuun erillishintaan. Ryhmälle räätälöity retkiohjelma pakettihintoineen lähetetään kunkin matkan asiakkaille 3-4 viikkoa ennen matkaa.

Eri kohteissa vietettävien vuorokausien mukaan tarjolla on ainakin osa tässä luetelluista retkistä. Retkien käyntikohteisiin voidaan tehdä ajankohdasta ja olosuhteista johtuvia muutoksia. Retkien hintoihin sisältyvät myös kuljettajien palvelurahat. Retkien hinnat per henkilö.

Lasten retkihinnat:
6 – 12-vuotiaat maksavat retkistä 50 %, 0 – 5-vuotiaat pääsevät retkille ilmaiseksi.

 

RETKET JERUSALEMISSA:

Jeesuksen jalanjäljissä, koko päivä, 75 € (syksy 2023) / 85 € (kevät 2024)
Länsimuuri eli Itkumuuri, Jerusalemin temppelialueen läntinen muuri, juutalaisten pyhin paikka, joka sijaitsee lähinnä tuhottua Jerusalemin temppeliä, alimmat nähtävissä olevat kivet Herodeksen ajalta. Jeesuksen ajan katutaso oli useita metrejä nykyistä alempana. Via Dolorosa (Tuskien tie). Puutarhahauta. Getsemane. Öljymäki.

Länsi-Jerusalem ja Betlehem, koko päivä, 85 € (syksy 2023) / 95 € (kevät 2024)
Jad Vashem (juutalaisvainojen museo, ei alle 10-vuotiaille). Israelin kansallismuseo. Betlehem, Jeesuksen syntymäkaupunki lähellä Jerusalemia.

 

RETKET TIBERIAASSA:

Etelä-Galilea, koko päivä, 75 € (syksy 2023) / 85 € (kevät 2024)
Uuteen testamenttiin liittyviä kohteita Gennesaretin ympäristössä. Tabgha, Pietarin kalapaikka järven rannalla, mihin on sijoitettu sydämenmuotoisia kiviä muistuttamaan Jeesuksen ja Pietarin kohtaamisesta (Joh. 21). Kapernaum, Jeesuksen kotikaupungin rauniot, synagoga 400-luvulta j.Kr., sen alla Jeesuksen ajan synagogan perustukset. Uintimahdollisuus Sachnen kansallispuiston lämpimissä altaissa.

Pohjois-Galilea, koko päivä, 75 € (syksy 2023) / 85 € (kevät 2024)
Laivamatka Gennesaretilla. Autuuksienvuori eli vuorisaarnan vuori, jolla italialaisten rakennuttama kirkko vuodelta 1938. Jeesus piti vuorisaarnansa mahdollisesti tämän vuoren rinteellä (Matt. 5 – 7). Jordanin alkulähteet. Golanin kukkuloiden näkymiä.

Nasaret ja Kaana, koko päivä 75 € (syksy 2023 ja kevät 2024)
Nazareth Village, Jeesuksen ajan mallin mukaan rakennettu kylä, jossa esitellään havainnollisesti tuon ajan elämää. Kaana, Alassyöksemisen vuori ja Marian Ilmestyskirkko.

Länsi-Galilea, koko päivä, hinta määräytyy käyntikohteiden mukaan
Nasaret, Jeesuksen lapsuuden ja nuoruuden ajan kotikaupunki, tuolloin pieni kylä, nykyisin arabikristittyjen ja muslimien asuttama kaupunki. Haifan kaupunki Välimeren rannalla. Karmelvuori Jisreelinlaakson vieressä, profeetta Elian ja Baalin profeettojen taistelun paikka Muhraka (1. Kun.), Raamatussa usein kauneuden vertauskuva. Akko, ristiretkeläislinnoituksen maanalaiset rauniot.

 

KÄYNTIKOHTEET KULJETUSTEN YHTEYDESSÄ:

Kuolleenmeren alueella:
Uinti Kuolleessameressä 10 €.
Jerikon rauniokumpu 10 €.
Qumran, kuuluisien kirjakääröjen löytöpaikka 15 €.
Daavidin lähde 15 €.
Masadan vuorilinnoitus 40 €.

Välimeren rannikolla:
Kesarea 15 €.

 

ISRAEL ja JORDANIA -YHDISTELMÄMATKAN KOHTEET JORDANIASSA:

Jerash, muinainen Gerasa, panoraama.
Nebovuori, jolle Mooses nousi autiomaavaelluksen yhteydessä.
Mosaiikkikartastaan tunnettu Madaba.
Petran kuuluisa kalliokaupunki. Petra on Jordanian tärkein ja kiinnostavin kohde, joka sijaitsee 250 km Ammanista etelään. Petra on nabatealaisten perustama, ruusunpunaiseen kalliokanjoniin hakattu luolakaupunki. Kanjoniin kuljetaan jalan. Sen katseluun varataan 4 – 5 tuntia. Kuljemme läpi hiekkakiveen louhitun muinaisen kaupungin, jonka pystysuorat kallioseinämät ovat korkeimmillaan jopa 80 m ja vaihtelevat vihreän, roosan ja ruosteen eri sävyissä. Petraan on syytä varata hyvät kävelykengät ja auringolta suojaava päähine sekä vesipullo.

Syksystä 2023 alkaen yllä olevat Jordanian retkikohteet sisältyvät Israel-Jordania-yhdistelmämatkojen perushintaan.

Soita asiakaspalveluumme p. 09 565 7170 tai vieraile toimistollamme.

Toimistomme on avoinna klo 08.30-16.30 maanantaista perjantaihin.

Kesällä juhannuksesta heinäkuun loppuun saakka suljemme klo 16.00.